Jee! Sain yhtäkkisen peli-innostuksen kaikkeen.

Sain sekä A lily wreathiin, tähän tarinaan ja Aghterin rkc-hen tehtyä seuraavan osan. Kysymys kuuluu, minkä osan haluatte ensin? =)

Leikitään, että tämä on joku äänestys, minkä ... lasken ... kommenteista, ja se päättyy  25.10 sunnuntaina kello 12! koska alan silloin tehdä jotain. Jos kukaan ei ole vaivautunut kommentoimaan, heitän noppaa siitä mihin tarinaan teen ensin..

Becketin osa olisi 44 kuvaa, A lily wreathin 87 kuvaa ja Aghterin 122. Suunnilleen.

Iih! =)

Kahdeksan kuukautta on ollut taukoa, ja nyt jatkan -- vähän olen paras! Muuten, vaihdan aikamuodon imperfektiin, koska kirjoitan Aghteria imperfektissä ja menen muuten sekaisin ja Aghteriin tulee sellaisia "Marsu on pihalla ja hän leikki" ja Becketiin "Marsu oli koulussa ja hän juoksee käytävässä"

Justus kävi itse hakemassa Megiksi nimetyn tyttärensä SimCityn yliopistollisesta sairaalasta.

Simlandia, Rantakukkulan kylä

Meg tietysti asetettiin huoneeseen, joka oli joskus sisustettu lasta varten jo ennen tämän syntymää. Tyttö oli jo aika hyvässä kunnossa, mutta hänen oli käytävä tarkistuksissa ja testeissä kaiken aikaa. Simlandian väestö oli kyllä aika suvaitsevaista (vuonna 2004 ennen edes sisäisen adoption ehdotusta eduskunnassa me peräkyläläiset täällä ihmettelimme sims2-sta, jossa homopari, joista toinen oli luuranko, pystyi talsimaan kadulla ilman että yksikään sim edes käänsi päätään), mutta sininen vauva herätti tutkijoissa paljon kummastusta. Kyllähän kullanvärisiä silmiä oltiin nähty, mutta että sininen vauva..?

Meg kasvoi esikouluikään ilman sen suurempia juhlallisuuksia vaikka kakku olikin ostettu. Koristeista ei vain olisi mitään iloa vauvalle, joka hädin tuskin osasi kättään nostaa, eikä äidille, joka ei nähnyt verkkokalvojensa ulkopuolelle.

"Meidän tytöstämme tuli oikein kaunis!" Justus kehaisi, kun Meg oli kasvanut. "Hänellä on minun ruskea tukkani! Mukavaa että edes jotain tuli minusta", hän jatkoi.

"Haluatko hänet syliisi, Obelia?" Justus kysyi puolihalvaantuneelta vaimoltaan. "Minä? Enhän minä edes pysyisi pystyssä.. en minä voi ottaa häntä", Obelia sanoi epävarmasti. Pysyisikö hän edes jaloillaan?

'

"Minä pidän sinusta kiinni, jos uhkaat kaatua", Justus vakuutti Obelialle. Niinpä tämä laski painonsa jalkoihinsa ja nousi pyörätuolista vavisten.

Meg, joka oli ollut Justuksen sylissä aika apaattinen, muuttui aktiivisemmaksi päästessään Obelian varovaisille käsivarsille. Äiti itse tuskin uskalsi hengittää, koska oli niin vähällä kaatua. "Justus? Auta minua, minä kaadun", hän puuskahti kuin olisi pidättänyt hengitystään.

Illalla onnelliset vanhemmat keskustelivat yläkerrassa.. "Justus? Paljonko minulla on aikaa? Kuinka kauan kestää, että minua tullaan hakemaan sellaisella ambujutulla, jollaisella viimeksikin?" Obelia kysyi hiljaa. "Hei. Sinullahan on vielä paljon aikaa.. muutama vuosi ehkä.. ei sitä tarvitse murehtia nyt", Justus vastasi hiljaisuuden jälkeen. "Jos vain lykkään ja lykkään ja lykkään sitä, en ajattele sitä ennen kuin on liian myöhäistä. Mutta en halua kuolla luo.. sairaalassa." Obelia sanoi viisaasti. "Sinun on otettava lääkkeesi", Justus sanoi päättäväisesti selvästi kieltäytyen puhumasta aiheesta.

"Mutta olet silti ollut minulle mahtava ystävä.. On hienoa, että juuri sinä ilmestyit  vierelleni siinä yökerhossa. Kiitos paljon", Obelia jatkaa Justuksesta huolimatta, puhuen kuin muistopuhettaan. "Rakastan Megiä. Toivon, että sanot sen hänelle.. Mutta en halua varjostaa hänen lapsuusvuosiaan tällä. Ollaan hiljaa, ja minä hiivun pois sitten kun olen hiipuakseni.."

"Hiivut? Mitä ih.." Justus ihmetteli, tutkimukset vain kertoivat Obelian romahtavan jossain vaiheessa. Mi.. "Älä ajattele sitä", Obelia sanoi nopeasti ja jatkoi. "Minä haluan vain olla kanssasi loppuun saakka.."

"Ja niin me olemme", Justus sanoi dramaattisesti.

Meg oli kiltti taapero. Hän tajusi aina, jos huutaminen ei tehonnutkaan, ja istui sängyssään, jos kukaan ei tullut. Hän ei ihan viihtynyt kaiken sen vaaleanpunaisuuden keskellä, mutta toisaalta väri miellytti silmää.. Sinisestä ikkunasta näki ulos loputtomalle ruohoaavikolle. Siellä ei edes ollut kunnolla .. mitä siellä pitäisi olla kunnolla? Meg ei saanut ajatusta päähänsä. Toisaalta hänen ei tarvinnutkaan, koska itse tuskin tiedosti ajattelevansa niin.

Justus teki Obelialle paljon terveellistä salaattia. He söivät sitä yleensä tiskillä yhdessä, mutta Obelian oli entistä vaikeampi päästä tuolille, avunkin kanssa.

Justus alkoi väsyä Megin hoitamiseen, koska hän ei ollut tottunut lapsiin. Yleensä hän oli vain asunut kerrostalossa ja tehnyt paperitöitä ja lukenut tutkimuksia ja tehnyt niitä, puhunut haastatteluissa ja katsonut dokumentteja. Mutta että lapsiakin pitäisi hoitaa? Työhön liittyvälle vapaa-ajantoiminnalle tuskin oli enää edes aikaa.

Niin hän päätti palkata erään aloittelevan sairaanhoitajan, Annin taloonsa avustamaan Obeliaa ja häntä taloudenhoidossa ja sellaisessa.

"Anni! Hauska nähdä sinua", Justus tervehti ystäväänsä, joka nyt muuttaisi heidän taloonsa, ainakin väliaikaisesti.

Paikallinen laatikkotaloja rakennuttava firma kiiruhti paikalle ja kokosi kuistin viereen samansävyisen huoneen Annille kuin muukin talo oli.

Hoitaja oli tarpeen, koska Obelia ei enää päässyt jakkaralle. Hänelle hankittiin oma pöytä, jossa hän söisi. Obeliaa kävi vähän kateeksi Annia, joka jutteli Justukselle pöydässä aina ja sai olla tämän lähellä. Hän itse istui muista erillään pienessä pöydässä, josta käsin oli hankala päästä mukaan keskusteluun.

Vaikka Anni olikin muuttanut taloon, Justus ei silti säästynyt lapsenhoidolta. Onneksi Meg oli fiksu ja oppi puhumisen, kävelemisen ja pottailun taidon alta aikayksikön.

Älykkyydestään huolimatta lapsi oli niin pieni, että jäi vähän väliä jumiin lelulaatikkoon ja Annin oli tultava auttamaan häntä.

(Wihii! Isot kuvat alkavat) Anni keskusteli Obelian kanssa lääkkeistä ja hoitomuodoista sekä Megistä ja tämän oppimisesta. Hän yritti koko ajan ujuttaa keskusteluun pienen kysymyksen Obelian sinisestä ihosta, mutta tämä piti suunsa.

Koska Obelia alkoi olla entistä liikuntakyvyttömämpi, hän vietti yhä enemmän aikaa yläkerrassa makuuhuoneessa, joten musiikkia rakastavalle sokealle naiselle ostettiin stereot huoneeseen. Sitten hän vain kuunteli musiikkia tuntikausia ja ajatteli sen sanomaa. Monessa kerrottiin kuolemasta, vielä enemmän lauluja oli tehty rakkaudesta, sen hän pani merkille. Jos hän laittoi (Annin laittamaan) radion päälle, sieltä tuli jumalanpalveluksia ja uutisia, mitä maailmalla oli tapahtunut. Tiedonsaanti oli nopeampaa, Obelia pani merkille, mutta sanoma ei ollut paljon keskiajasta muuttunut.

Välillä, kylvettyään salaa yksin (hän ei oikeasti saisi tehdä sitä yksin, saattaisi tapahtua onnettomuus), Obelia huomasi itkevänsä kylvyn ja yksinäisten ajatusten jälkeen. Hän kääntyi aina silloin vaistomaisesti peiliä kohden, mutta ei voinut nähdä kyyneliään. Kuolema, mikä sinä olet?

Piilotetusta surustaan huolimatta Obelia oli usein iloinen, ainakin silloin, kun hän ja Justus päättivät viimein mennä naimisiin. Justus otti Becketin sukunimen, kun Obelia oli aikoja sitten saatu rekisteriin Obelia Becketinä, jota ei tosiaan oltu löydetty minkään maan kadonneiden listasta. Hän myös alkoi käyttää hääpukuaan koko ajan, huolimatta siitä, tuliko siihen tahroja tai rypistyikö se. Hän rakasti sitä pukua.

Pitkästä aikaa Justus otti Obelian syleilyynsä ja suuteli naista. Kumpikaan ei sanonut "Minä rakastan sinua", koska se oli heidän mielestään turhaa. Itsestäänselvyys jo.

Meg juhli syntymäpäiviään. Ei oikeastaan juhlinut, mutta kasvoi silti. Hänestä tuli oikein sievä ja älykäs lapsi, jonka luonnetta en muista.

"Meg", Obelia puhutteli tyttöä sängyltään, "Auta minut sohvalle, jooko?" Meg vilkaisi äitiään epäuskoisena, mutta totteli silti.

"Tulehan tänne", Obelia sanoi hiljaa. Meg oli onnellinen, että pääsi äitinsä syliin ensimmäistä kertaa piiiiitkiin aikoihin, mutta Obelia oli totinen. Hän keskittyi lapsensa lämpöön ja siihen, että oli itse luonut tämän tietoisuuden ja pienen elämän, joka kenties joskus loisi lisää. He istuivat siinä niin kauan, että Obelian kivut alkoivat ja he eivät enää voineet olla kahden. Meg poistui huoneesta.

Muutaman päivän päästä Justus tuli töistä kotiin. Obelia makasi liikkumattomana sängyssä. "Obelia?" hän kysyi varovaisesti.

"Obelia?" Justus kysyi, oikeastaan itseltään. Hänen vaimonsa oli kuollut, huulet hieman raollaan, silmät kiinni. "Toivottavasti kuolit nukkuessasi", Justus sanoi äänettömästi. Vaimon hiukset näyttivät kauniilta sinistä ihoa vasten. Sielukkaat kasvot.. ainakin Justukselle sielukkaat.. Obelia oli kaunis. Kaunis loppuun saakka, Justus runoili mielessään.

Sinä iltana tuntui huoneessa kuoleman läsnäolo, mutta ylirationaalinen Justus ei sitä tuntenut. Hän vain seisoi ajattelemassa, että hänen vaimonsa, elävä pieni ihminen, eläin, mikä olikaan ikinä, oli kuollut, aivot olivat pysähtyneet, heikko sydän oli lakannut lyömästä. Justukselle hänen vaimonsa oli enää vain ruumis, ei sitä älykästä tietoisuutta, joka se olisi ollut, jos ruumis olisi elossa. Enää vain, mutta paljon.

Okei, minä olen shokissa, Justus totesi itselleen maatessaan sohvalla ja tuijottaessaan Obeliaa.

---

Obelia haudattiin talvella talon pihalle. Syntynyt sydäntalvella, kuollut sydäntalvella. Vaikka Justus oli rakennuttanut haudan päälle pienen kryptan, lumi oli tunkenut sisään ja muuttanut valkeiksi kaikki kukat, jotka Meg ja hän olivat ostaneet.

Meg oli vahva tyttö, joka ei käynyt haudalla kovin usein. Hän ei halunnut murtua.

Mutta aina kun hän heräsi, hän tunsi jonkin puuttuvan. Kyyneleitä ei silti tullut paljon. Jokin varmasti odottaisi häntä tuolla jossain. Ja hän saavuttaisi sen.

hehee, tässä nyt teille hyvin kliseinen osa, josta puuttui kuvia, koska olin dementikko enkä muistanut niiden olevan siellä. "sori.."

Simlandia, Stadin sairaala (Lopetan vuosien kirjoittamisen, sillä kuvitelkaa, kuinka pitkälle tulevaisuuteen menisimme Obelian jälkeläisten mukana! Kuukaudet laitan silti välillä.)

"Kirjoittakaa nimenne ja yhteystietonne tähän", vastaanottovirkailija kehottaa. "Milläs minä kirjoittaisin, kun olen sokea, ettekö näe...?"

"Päivää, neiti Becket. Olen teidän väliaikainen hoitajanne Mike Wilson."

"Missä mieheni on?" Obelia kysyy. "Herra Rahala on työasioilla, Becket."

"Miksi minun täytyy kulkea tällaisella pyörätuolilla?" "Neidin ei tule rasittaa itseään."

"Ultraäänellä voimme katsoa, onko vauva terve. Meidän täytyy valvoa pienimpiäkin yksityiskohta, sillä herra Rahala antoi meille sellaiset ohjeet. Erityisohjeet", Mike sanoo ja katsoo karsastaen Obelian sinistä ihoa.

"Tyttö näyttää terveelt - anteeksi että kerroin sukupuolen." "Voiko sen tietää?" "Voi." "Voiko tyttö periä talon?"

"Istukan muoto vaikuttaa normaalilta."

Fysioterapian vuoro.

"Selvisitte hienosti, neiti Becket. Alkaa olla myöhä, joten teidän kannattaa mennä nukkumaan."

Mike korjaa kattolamppua.

"Miksiköhän erikoisohjeet.. Miksi naisen iho on sininen? Ja miksi vauvan pitäisi olla niin erikoinen?"

Seuraava aamu

"Meidän on mentävä SimCityyn vielä tarkistamaan vauvan proteiiniarvot ja aivokäyrä ja sen sellaista, täällä ei ole sellaisia laitteita." Mike kertoo.

Onkohan pyjama sovelias asu matkalle?

Taksilla SimCityyn.

Simlandia, SimCity, SimCityn yliopistollinen sairaala

"Hei taas. Kohta tänne tulee muutamia lääkäreitä ja gynekolo-", mutta Obelia ei pääse kuulemaan mitä gynekologit ovat...

"AAIIIHH!"

"Aika.. Ei voi olla! Olet.. te vasta seitsemännellä kuulla!"

*

"Obelia?"

"Obelia..?"

"Missä lapseni on? Eikai hän kuollut..? Miksi hän kuoli?" Obelia kyselee käheällä äänellä.

"Ei hän kuollut. Obelia?" Mike sanoo, ja ottaa nopeasti kiinni vaarallisesti horjahtavasta Obeliasta.

"Ei kun..." Obelia sanoo ja yrittää irroittautua Miken otteesta, ja kaatuu taas rajusti taaksepäin.

"Obelia. Et pysy pystyssä? Voimme mennä katsomaan lastasi ... ja ottaa sinulle pyörätuolin."

"Missä vauvani on? Haluan nähdä hänet.. Missä Justus on?"

Obelia hamuaa tyhjää etsien lastaan. Hän vain lyö kätensä ja vaikertaa lisää

Obelian vauva on keskoskaapissa ja kaikissa johdoissa kiinni, ja sini-ihoinen, kuinka ollakaan.

"Miksei Sini voi tulla mukaan?" Obelia kysyy, kun hän ja Mike ovat matkustamassa takaisin Stadin keskussairaalaan. "Hän on liian heikko siirrettäväksi." Obelia kutsuu lastaan Sineksi, koska tämän iho on sininen ja hän ei halua päättää nimeä ilman Justusta.

Simlandia, Stadi, Stadin keskussairaala

Sairaalaan taas. Obelia on apaattinen miettiessään vain lastaan, lastaan, jota ei saanut pidellä, kuulla tai nähdä. (eikä maistaa)

"!" Obelia herää painajaiseen, ja muistaa ensi kertaa kaiken. "noita..!"

Ystävällinen sairaanhoitaja huomaa Obelian ja auttaa tätä pukeutumaan ja takaisin petiin.

"Missäs välissä si - te ehditte pukeutumaan?" Mike kysäisee tullessaan paikalle. Hän ei oikeastaan koskaan ole auttanut Obeliaa pukeutumaan, mies kun on. "Saisinko .. nauhurin?" "Mitä?" "Nauhurin, sellaisen laitteen, jolla pystyy tallentamaan ääniä ja puhetta ja kuuntelemaan ne jälkeenpäin? Olisi myös mukavaa, jos opettaisitte minua käyttämään sitä", Obelia pyytää.

"Röntgen näyttää normaalilta. En tajua, miksi hän on niin heikko!"

"Voisitte kokeilla fysioterapiaa, vahvistuaksenne", Mike kertoo. "Soitan sinne."

1. Fysioterapiakerta: "Hei, pysyn melkein pystyssä! Vaikkakin tämän kaiteen avulla..." Obelia hihkaisee Miken suuntaan. "Hienoa, alat edistyä!"

2. Fysioterapiakerta: "Hiukan horjun, mutta pystyn jo seisomaan ilman kaidetta! Pystyn nostamaan jalkojanikin!"

3. Fysioterapiakerta: "Obelia!" Mike huudahtaa ja painaa hälytysnappia monta kertaa.

"Auttakaa!"

"Pakko mennä leikkaukseen! Aivokäyrä näyttää hyvältä, mutta...!"

"Aivokäyrä normaali."

"Sydämensyke normaali."

*

"Sydän ei lyö!"

"Haen kirurgi Lehdon!"

"Lehdon? Mutta hänellä ei ole kokemusta!" Naissairaanhoitaja sanoo. "Lehto on ainoa, joka osaa antaa hänelle edes aikaa!" Mike vastaa.

"Eikä! En pysty tähän! hän kuolee!" Nuoriherra Lehto tuskailee. Hienoin kirurgintutkinto koko sairaalassa, mutta heikot hermot.

"Älkäähän nyt.. Kyllä te pystytte siihen! Kaikki implanttinne ja .. muut, pystytte herättämään hänet henkiin!" Mike yrittää rohkaista.

"Menetin hänet, en .. ", Lehto huokaisee ja on sulkemassa Obelian silmiä. Vitos-virtapiiri hänen otsallaan (:D)

"Teidän on pakko tehdä niin!" Mike sanoo ja ajattelee muutamia neiti Becketin kuolemasta seuraavia vastenmielisiä ajatuksia. Herra Rahala saisi hermoromahduksen, hän eroaisi, ja tilalle tulisi joku uusi tyyppi, joka todennäköisesti erottaisi hänet ja .. entäs sitten palkka! Ja .. (muita itsekkäitä ajatuksia)

"Hän kuolee muutamassa tunnissa. En voi soveltaa häneen mitään sellaista, jonka tiedän toimivan vain teoreettisesti, en voi... Ja sittenkin hän eläisi vain alle kymmenen vuotta, puolihalvaantuneena. Ei sellaista elämää ansaitse kukaan."

"Yrittäkää edes!" Mike komentaa mielestään vakuuttuneella äänellä. "Voin yrittää. Mutta hän.. hänestä tulee vain nukke, ja hänen todellinen elämänsä kituu siinä nukessa... Onko se oikein?" Lehto kysyy. Odottamatta vastausta.

*

"Aivokäyrä ja pulssi palaavat normaalille tasolle."

"Toimitte aika .. hienosti, saitte kaikki implantit ja .. tahdistimet ja muut asennettua, kauanko hän elää?" Mike kysyy. "En tiedä, sen alle kymmenen vuotta. Ehkä kahdeksan. Tai seitsemän. Tai kuusi. Mutta enemmän kuin viisi." Lehto vastaa.

Myöhemmin illalla Mike tuijotteli heräämössä makaavaa naista. Tuo nainen, tuo elävää lihaa ja mieltä oleva nainen, hän kuolisi. Hänen kuolemansa oli ennalta määrätty, niin kuin kaikkien, mutta tuo nainen kuolisi, hänen tietoisuutensa ja ajatuksensa katoaisivat ennen kuin hänen pieni tyttärensä .. menisi kouluun. Becket ei näkisi tyttärensä menevän lukioon. Mitähän hän sanoisi... kerrotaanko hänelle?

Tähän onkin mukava lopettaa tarina ja aloittaa tauko, kun odottelen Inteenimateria. Tässä muutamia kosmisia totuuksia tarinastani:

- Mike oli naamioitu Justus. Hehehe.

- Käytin Inteenimateria Obelian aikaiseen synnytykseen. Anteeksi.

- SimCityn sairaalahuoneet ovat Justuksen ja Obelian talon kaksi kylpyhuonetta. Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneetkin.

- Kirurgi Lehto oli teini.

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008

Eräänä päivänä Obelia tuntee pakottavaa tunnetta vatsassaan ja hän yökkäilee. Hän rynnistää vessaan ja törmäilee seiniin, mutta pääsee silti oksentamaan vessanpönttöön. "Mitä tämä on?" Obelia yökkäilee.

Sama tapahtuu yläkerrankin vessassa. "Toisen kerran?" Obelia sanoo henkeä haukkoen.

Iltapäivästä Obelia kertoo oireensa Justukselle. "Saatat olla raskaana, jos sinulla on aamupahoinvointia", Justus sanoo. "R-raskaana?" Obelia hengähtää innostuneena. "Niin", Justus nyökkää. "Minut siirrettiin Stadin sairaalan johtoon, voimme käydä siellä tarkistamassa kunnolla, ja samalla katsoa, jäikö siitä onnettomuudesta mitään."

Obelia pukee päälleen mielestään liian lyhyen mekon, ja he kutsuvat taksin heitä hakemaan. "Stadi on kaukana", Justus toteaa.

Simlandia, Stadin sairaala, vuosi 2008

Hilpein mielin he saapuvat Stadin sairaalalle. Ah, tämä on varmaan yksi lempiladatuistani, upeaa työtä. Se löytyy täältä.

"Tässä on sairaalan aula, vaikket sitä näekään", Justus kertoo ja alkaa kuvailla sairaalaa.

Hauskaa, kun Justus oli menossa Obelian kanssa hissiin, joka pamahti kiinni hänen nenänsä edestä :)

"Mihin nyt?" Obelia kysyy ja heiluttelee käsiään, toivoen löytävänsä miehensä niin.

"Miltä tämä huone näyttää?" Obelia kysäisee sairaalahuoneessaan, ja Justus aloittaa taas huokaisten: "No, sinulla on vaaleansiniset tapetit, ja takanasi on ikkuna, jossa on vaaleat verhot..."

"Mitä te teette leikkaussalissa? Poistukaa heti!" Justus hätyyttelee vaaleaa miestä mentyään omille asioilleen. Mies näyttää paraskin-puhuja-ilmettä, Justuksen ei olisi kannattanut pukeutua verkkareihin.

Sillä välin sairaanhoitaja on opastanut Obelian alakerran kahvioon, jossa hän tilaa itselleen sairaalan ruokalistalta jotain terveellistä, siis mitä ajattelee terveelliseksi.

Seuraavana iltana Justus vie Obelian TT-kuvauksiin. "Ole siellä ihan rauhassa, tämä ei tunnu missään, etkä nääkään mitään." Justus opastaa Obeliaa rentoutumaan.

Justus alkaa tutkia laitteiden syytämiä kuvia ja tietoja. "Seuraavaksi geenirakenne.. selvitetäänpä samalla tuon ihon salaisuus", hän sanoo itsekseen.

"!!"

"Obelia...", Justus aloittaa tämän kammetessa itsensä makuualustalta.

"Sinä olet raskaana. Ensin ajattelin, että olet siirtynyt keskiajalta nykyaikaan jotenkin, joka on selitettävissä jonkin kvanttifysiikan lain kautta, ja olet saanut ihosi ja silmäsi sitä kautta, mutta ..." "Mutta mitä?" "Se on sinussa. Ominaisuus on geeneissäsi, ja se voi tulla lapselle... Se voi suoda hänelle tai sinulle jotain kykyjä, mutta se tekee aineenvaihdunnastasi ja verenkierrostasi ailahtelevaisen, ja vaikka tilanne on sinulla hoidossa, niin..."

"Niin mitä?" Obelia kysyy. Justus jatkaa huokaisten: "Koska ominaisuus on geeneissäsi, sinussa, DNA-ssasi, emme pysty poistamaan sitä, emme tavallisin emmekä erikoisin keinoin, se on kuin syöpynyt sinuun."

"Niin mitä? Vastaa jo, äläkä vain puhu ominaisuudestani, joka .. ärh, niin mitä?"

Justus huokaisee ärtyneenä. "Lapsi voi kuolla, Obelia."

"Mitä? Lapsi voi..." Obelian ärtymys muuttuu epäuskoisuudeksi, ja hän jähmettyy paikoilleen.

Justus vetää järkyttyneen Obelian luokseen ja yrittää syleillä tätä rohkaisevasti.

Obelia kuitenkin juoksi pois Justuksen ulottuvilta, törmäili ihmisiin, pyörätuoleihin ja seiniin, painoi hissinnappia väärästä kohtaa ja pääsi kuitenkin lopulta ulos.

"Luoja, älä vie lastani!" Obelia vaikertaa.

Simlandia, SimCityn sairaala, vuosi 2008, marraskuu

Sairaalassa Obelia tajusi pitävänsä paljon musiikista ja nauttivansa tanssista (mikä helpotus, en olisi halunnut sokean alkavan maalailemaan mitään), ja sai Justuksen hankkimaan itselleen radion. Sitä kuunnellessaan hän yrittää muistella, miltä hänen ensimmäiseksi tapaamansa sim näytti, ja hän keskittyi vain ulkonäköön, mutta ei, ei kyennyt...

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008, marraskuu

Mihin tämä mies on menossa, kun ei töihinkään? Vammautuneen naisen aviomiehen kuuluisi pysyä vaimonsa rinnalla, eikä kaahailla pitkin kyliä... (Tajusin juuri, että tuo taksikuski on sama kuin "ajoi Obelian päälle" :DD)

Simlandia, Stadi, Pohjoinen puistokeskus, vuosi 2008 (en jaksa laittaa kuukautta)

Ahaa. Justus lähtee tapaamaan erästä (nais)ystäväänsä, ... oliko nimi sitten Eleonoora. Varakkaan, hyvinpukeutuneen ja sivistyneen miehen charmi puree varmasti... Eikä Justuksella ole koskaan ollut sormusta, joten hän ei koe tunnonvaivoja näin tehdessään.

Liian nopeasti liian pitkälle. Justus kaipaa liikaa hellyyttä, eikä saa sitä yhtä helposti kuin Obelialta.

Mutta niin kuin siitä charmista sanoinkin...

Nämä kaksi kuvaa ovat aika turhia, mutta Justus meni tielle "bongaamaan lintuja", ja sitten taksi oli tulossa, ja käskin hänet juoksemaan tien yli, mutta liian myöhään.. Taksi solahti Justuksen läpi :DD Ja vieläkin se sama taksikuski.

Simlandia, SimCityn sairaala, vuosi 2008

Toisaalla Obelia menee nukkumaan tietämättä Justuksen teoista... Hyväuskoisena, luottavaisena..

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008

Seuraavien viikkojen aikana Obelia käy fysioterapioissa ja kuntoutuksessa (anteeksi, ettei siitä ole kuvia, en ehtinyt...) ja pääsee kotiin. Justus on juuri Obelian tuotuaan lähdössä takaisin työn pariin. Obelia sai sairaalalta uudet vaatteet.

Obelia törmää kuitenkin heti oveen, eikä löytänyt avaimenreikää, joten hän jäi terassin ulkopuolelle odottamaan Justusta, joka ei palaisi vielä tuntikausiin...

Aika kului, ja Obelia tunnustelee itselleen paikan, jolla makoilla, vaikka lautalattia ei järin mukava olekaan. Hän alkaa haaveilla sairaalan kylvystä.

Onneksi tämä tuholaistorjuja tuli, ja päästi Obelian sisään.

Varttien hapuilun jälkeen Obelia löytää tiensä tikapuille ja yläkerran kylpyyn. On siinä sokeudessakin totuttelemista.

Sitten Obelia tunnustelee tiensä makuuhuoneeseen, ja hakeutuu nukkumaan. Vain yksi asia puuttuu. "Miksi ei Justus ole täällä?" Obelia kysyy itseltään, keskiaikaisessa sanamuodossa. Vanhanaikaisessa ainakin.

Voi kuinka kaunis sairaalanjohtajakaveri Justuksella onkaan. Tuo kyllä pidetään suvun ystäväpiireissä poikaperijään saakka.

Sisään tullessaan Justus huhuilee vaimoaan, josta ei kuulu mitään. Hän siis päättää etsiä Obelian itse.

Obelia löytyy lastenhuoneesta. "Mitä? Kuka sinä olet?" Obelia kysyy äänet kuullessaan.

"Justus täällä, muurisi toisella puolella", Justus sanoo verraten Obelian sokeutta muuriin. Kömpelöä.

"Justus. Olemmehan lastenhuoneessa?" Obelia kysyy nostaen Justuksen toisen käden poskelleen. "Olemme", Justus vastaa. "Haluan tänne jonkun", Obelia kertoo ikävystyneenä.

"Yritetään saada sinne joku."

Ollaanpas sitä vilpittömiä, Justus, vaikka ...

.. Obelia joutuu torjumaan soíttoja Eleonooralta.

Justus päästi sokean Obelian keittiöön, ja miten kävi?

"Oletko se sinä, Justus?" Obelia kysyy varovasti palomiehen tultua sammuttamaan tulta. "Justus... Ei, minun nimeni on Herkko..." palomies sanoo hämillään.

Justus tulee kuitenkin myöhemmin, tekemään ruokaa. Hän näyttää ja kertoi, miten tehdään hampurilaisia.

"Ja tässä on amerikkalainen herkku, juustohampurilainen", Justus lopettaa. "Meidän ajallamme ei ollut hamp.. hamk.. hampör.. hampurilaisia", Obelia sanoo takellellen ja tarttuu vaistonvaraisesti hamp.. hampurilaiseen.

Soittojen tylyistä vastaanotoista huolimatta Eleonoora antaa Justukselle klubivalaisimen. Annankin sen jäädä tuohon, se on ihan nätti pihavalo, kunhan Obelia ei vaan ihmettele.

Obelia käy Justuksen kanssa parturissa, ja hänen hiuksensa leikataan, kun Justus on tuntikausia vakuutellut hänelle, etteivät naisten lyhyet hiukset ole enää säädyttömyyden merkki. Sitä paitsi lyhyet hiukset eivät ole tiellä, kun Obelia käy sairaalassa.

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008

"Hihi, Justus, mitä sinä oikein ostit? Minä..."

"oho!"

Tässä on siis Becketien uusi talo. Oli pakkomielle sisustaa simsinparisin tavaroilla jotain, ne on niin kauniita... Rahaa jäi aika vähän, enkä saanutkaan sitä uima-allas-poreammetta, josta haaveilin :( Onneksi Justuksella on hyvä palkka.

Eteis-olohuone-keittiö. Sinivihreä väri.

"Mikä huone tämä on?" Obelia kysyy. "Se on huone tyttölapselle." Justus vastaa. "Huone tytt... SIIS MITÄ?"

"Minä rakastan sinua ja haluan saada kanssasi lapsia, ymmärräthän?" Justus kuiskaa, ja silmäilee Obelian hämmennys-vihastunutta ilmettä.

Obeliaa lepyytelläkseen Justus nostaa hänet syliinsä, ja jää odottamaan vastausta. Hiljaisuuden jälkeen kuuluu Obelian ääni: "Entä jos syntyy poika?"

"Aah, kuumaa, puhdasta vettä! En edes keskiajalla peseytynyt näin hyvin...", Obelia päivittelee alakerran kylpyhuoneen suihkussa. "Oho.. Tai siis, en tajunnut, miten sininen sinä olet kokonaan", Justus miettii ääneen. "Haittaako se sinua?" Obelia kysyy loukkaantuneena.

Seuraavaksi yläkertaan. Onpas huvittava kuva.

Parveke, jolla on päivänvarjo, nojatuoli ja kulhollinen muovihedelmiä.

Sini-musta-vihreä makuuhuone Obelian ihmeteltävänä. "Mikä tuo hökötys tuossa pöydällä on?" hän kysyy varoen. "Se on herätyskello. Se herättää minut aamuisin töihin", Justus vastaa. "Eikö se herätä minua?"

Makuuhuoneen toinen osa, joka kuvaa ovenpuolikasta, haaleankeltaista tapettia, kirjahyllyä, jalkalamppua, tummansinistä sohvaa ja Obelian myöhäistä rakastumista.

Seuraavaksi yläkerran kylpyhuoneeseen puhdistamaan Obelian vanha ruhje. "Mitä me siihen laitamme, iilimatojako?" Obelia kysyy ruhjettaan tutkien. "Ei, ensin me desinfioimme sen, se on ollut auki monta päivää."

Kylpyhuone, ihana pikkupöytä jolla on kynttilöitä. Taustalta kuuluu Obelian kiljahduksia ja valituksia kirvelevästä desinfiointiaineesta.

"Tässä on pieni ulkotila, päivänvarjo ja sitruunamehua sinulle, rakkaani. Mennäänkö...?" Justus esittelee.

"Aah, tämä sirr.. sat.. sikk.. Mikä tämä onkaan-juoma on todella hyvää!" Obelia hihkaisee siemaillessaan mehua. "Se on sitruunamehu, Obelia..."

"Tulepa tänne..." Justus pyytää ja vetää Obelian lähelleen. "Eikö ... Meidän pitää olla naimisiss.. mm, en halua aviotonta.. pilkkaa.. äpärä...", Obelia mumisee suudelmien ohessa. "Ei se enää nykyaikana haittaa", Justus vastaa. "Eikö varmasti?" "Ei".

Ja niin...

Ennen vaateostoksia Justus päättää kuluttaa ylimääräiset kilot pois,

...Sillä aikaa kun Obelia valmistaa ruokaa,

...sillä välin kun Justuksen liikakilot haihtuvat,

...sillä välin kun Obelia saa puhelun eräältä nuorelta mieheltä. Tiedättehän sen vaalean, jolla on vihreät lasit, vaalea tukka ja ihan uskomattoman hyvät geenit? Obelia ei valitettavasti voi olla hänen kanssaan, joten hän varaa miehen mahdolliselle tytärperijälle, "jos tyttö nyt voi sukunimeään periä", Obelia täydentää keskiajan käsityksillään.

"Minä menen vielä suihkuun, rakas", Justus kertoo, ennen kuin pari on lähdössä vaateostoksille. "Selvä, minä menen viemään roskat ja siistimään etupihaa, voin samantien odottaa taksia."

Tässä kuuluisi olla kuva siitä, kun Justus on suihkussa, mutten saanut siirretyksi sitä. Harmin paikka.

"Olipa mukavaa käydä pikaisessa suihkussa", Justus tuumii vetäessään farkut jalkaansa. "Obelia varmaan odottaa ulkona, ah, että rakastan häntä, minä...", mutta ulkoa kaikuva rusahtava iskun ääni, sitä seuraava kiljahdusta muistuttava ääni ja niitä kahta kammottavampi painostava hiljaisuus keskeyttää hänet.

"Obelia!" Justus huutaa tyhjälle talolle rynnätessään ulos.

Ulkona Justusta kohtaa hirveä näky: Obelia makaa tien vieressä ja kolhiintunut taksi hyrisee vieressä. Justus näkee, että taksin etulasi on rikki ja sen ohjaaja tajuttomana ratissa.

Sairaalan johtajaksi jo aikoja sitten ylennyt Justus osaa tutkia vaimoaan ja taksinkuljettajaa, mutta sodan ja rakkauden nimissä hän tutkii ensin vaimoaan ja tekee kaikkea välttämätöntä (kuten pään hakkaaminen jalkakäytävään ja huuto ja kyyneleet). Hän päättelee, että taksi oli osunut Obeliaan joka oli rikkonut massallaan tuulilasin ja lentänyt siitä maahan. Taksikuski oli jarruttanut ja menettänyt iskussa tajuntansa. Obelia näyttää kuitenkin pahemmin vaurioituneelta. "Kuka selviäisi iskusta, lasinsirpaleiden hyöystä ja vielä toisesta iskusta?" Justus tuskailee itkuisessa mielessään tuijottaen Obelian huulilta tulvivaa tummaa verta, joka jättää surulliset jälkensä nurmikkoon.

*

Simlandia, SimCityn sairaala, vuosi 2008, lokakuu

"Katsokaa... hän liikehtii, hän herää..."

"Minä voin poistua, jääkää te odottamaan, käykö se?"

"Käy se..."

Tunteja kuluu.

"En nää..."

"Heräsithän... jaksatko sinä?" parin metrin päästä kuuluu miesääni.

"Voin auttaa." Obelia tunnistaa miehen äänen... Justus!

Hän rientää Obelian luokse ja tukee tämän haparoivia otteita."En näe... Justus, miksen näe?"

"Obelia..." Justus kuiskaa, kun tämä tukeutuu häneen yhä voimakkaammin. "Sinä jäit taksin alle. Sen taksin, jonka piti viedä meidät ostamaan vaatteita... Taksikuski ei saanut paljon vaurioita. Sinä sen sijaan sait, olit koomassa kaksi kuukautta.. Sinulta katkesi kylkiluita... Onneksi olet elossa, sinulla totta vie oli tuuria... Leikkasin vaurioitasi omin käsin..." Justus muistelee ääneen.

"Mutta Justus... Miksi en näe? En näe mitään..."

"Ne lasinsirpaleet. Ne sokeuttivat sinut, sinä et näe.. ", Justus kertoo ja hänen äänensä hiipuu kuulumattomiin. "E-enkö minä näe sinua enää koskaan? e-ei.. Justus, en enää muista, miltä näytät... en pysty kuvittelemaan ... en näe.. Justus, minä en näe!" Obelia sanoo heikolla äänellä. "itkeminen sattuu... en näe sinua enää koskaan... en näe lapsiani...", Obelia puhuu täristen. "Voit silti kuulla, miltä minä kuulostan, ja kuulla lapsemme... Ei sokean elämä ole niin kamalaa", Justus rauhoittelee - tietämättä mistä oikein puhuu. "Kiitos, jaksan jo paremmin", Obelia sanoo jyrkästi ja vetää itsensä irti Justuksen otteesta.

Justuksen täytyy jo pian lähteä sairaalan johtajuuden vaatimille asioille.

Hän jättää vaimonsa sairaalaan.

Rakastamansa naisen.

Yksin.

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008

Justus täyttää lupauksensa ja ilmestyy Obelian rannan tienoille. Obelia yrittää flirttiä ja he juttelevat yhdessä jonkun aikaa, mutta hän on hiljaa menneisyydestään.

"Nähdään vielä", Justus lupaa halatessaan Obeliaa. "Minua väsyttää-ää-ää", Obelia haukottelee, ja Justus vastaa: "Totta kai sinua väsyttää, kun nukut romusohvalla ja syöt pahaisia marjoja." Obelia yllättyy Justuksen sanoista, mutta ei tämäkään ihan tyhmä ole.

Niin Justus kävelee pois, ja Obelia jää (hymyssä suin) valittamaan jotain tarpeistaan. Ehkä hygienianpuutetta, sillä en ole päästänyt häntä muualle puhdistautumaan kuin yhteisötonteille pesemään käsiään. Ja vain sen yhden kerran. Obelia-raukka.

Nukkumaan mennessä valittaminen jatkuu...

Ja niin jatkuu herätessäkin...

Obelia istahtaa kannolle miettimään. "Hei, hetkinen, ovatko nuo kukkasia?"

Ovathan ne! Obelia kerää hieman kukkasia ja myy niitä ohikulkijoille. (Ei siis oikeasti, mutta myin niitä tuosta. Jotkut kukat "bugittivat" ja niistä sain enemmän rahaa kuin oli tarkoitus, mutta myin niitä vain vähän.)

"Aah. Ruokaa!" Obelia hihkaisee, koska eräs henkilö, jolle hän möi kukkia, oli kotikoneliikkeen myyjä, ja hän toimitti Obelialle täyden jääkaapin. (Ei edelleenkään oikeasti, ostotilahan se :D)

Tuntuu varmaan hyvältä syödä pitkästä aikaa...

Tai sitten ei.

Syötyään monta kupillista homeista ja ei-homeista ruokaa, Obelia hilaa itsensä ylös sohvalta. "Minun on tavattava Justus..."

Simlandia, Stadi, vuosi 2008

Obelian toive toteutuu pian, kun Justus tulee ja pyytää hänet kaupungille. Tällä kertaa Obelialla on kukista omaa rahaa, ja he menevät samaan ravintolaan, mistä Obelia on saanut onnellisesti postilaatikkoon laskunkin...

"Eikö sinulla ole edes kunnon kenkiä. Minä voin ostaa sinulle kunnon kengät", Justus tarjoutuu ystävällisesti. "Tarkoitatko sinä niitä kenkiä, joissa on jotkin tikut ja vain pienet nauhat pitämään jalkoja! Nehän ovat hirvittävän avonaiset ja eivät ollenkaan säädyllisille naisille!" Obelia kieltäytyy ja saa Justuksen huokaamaan hänen käsityksilleen 'säädyllisestä naisesta'.

"Öömh.. Malja... Malja... No ei meidän elämässämme ole paljon kohotettavaa. Paitsi että minä olen sairaalan johtaja", Justus kertoo. "Sairaalan? Mikä se on?" "Se on sellainen... Oliko sinun ajallasi luostareita, joissa hoidettiin sairaita? Se on sellainen, mutta nykyaika.. tul.. uudenaikaisempi ja suurempi kuin luostarit." "..." Obelia hämmästelee sitä, miten Justus oikein arvaa niin paljon hänen menneisyydestään, ja miten tyynesti tuo häneen suhtautuu. Kenties hänessäkin on jotain erikoista?

Ensisuudelma, pieni suudelma, jonka aikana Justus ei näytä edes huomaavan Obeliasta löyhyvää vihreää pilveä.

"Annas kun hieron.. niskasi ovat varmaan jäykät", Obelia kuiskaa. "Ei kun sinun ovat, minä nukun kunnon sängyssä, mutta sinä.. aah..", Justus aloittaa, muttei loppujen lopuksi vastustele ollenkaan, onpas Obelia hyvä hieroja.

Aika lailla turha kuva, mutta ihmettelen vain, miksi Obelia riiputtaa päätään, vaikka hänen mielialansa on platinalla treffien ansiosta. Ehkä se johtuu tarpeista.. Mutta nekin ovat aika hyvät, kun hän on syönyt ja kävi salaa vessassa pesemässä käsiään...?

"Haittaako sinua, jos olen viisisataa kuusi vuotta?"

"Minä olen kaksikymmentä vuotta, ja sinä näytät paremmalta.. mutta.."

Tämän selittelyssä eivät paljon mutat auta.

Suutelu jatkuu vielä tanssilattian ulkopuolellakin, mutta Justus näyttää ajattelevan muuta. (Tuo on oikeasti herra Ottavainen. Muistatteko, kun sanoin, että yksi toinen legacy challenge -kantaäitini on Justukselle raskaana? No, kyseinen kantaäiti on romantiikkatavoitteinen, joten hra. Ottavainen ja Justus olivat molemmat hänen rakastettujaan, kunnes Justus sai hra. Ottavaisen ja romantiikkakantaäidin kiinni poreammeesta... Siitä syntyi tappelu, ja romantiikkakantaäiti sai hyvästellä hra. Ottavaisen, ja leperrellä Justukselle, eikä hän vihastunut enempää.. Saa edelleenkin nähdä, miten Obelia suhtautuu Justuksen toiseen lapseen.)

Simlandia, Rantakukkulan kylä, vuosi 2008

Ihanan illan jälkeen Justus kantaa Obelian taksista rantaan, jossa Obelia yöpyy, mutta ei laskekaan häntä alas. "Muutetaan johonkin... Ei asuta enää täällä", hän kuiskaa. "Mihin me muutamme?" kysyy Obelia puolinukuksissa. "Johonkin Rantakukkulan keskustaan, niin sinun ei tarvitse enää nukkua onnettomalla sohvallasi ja peseytyä ravintoloiden vessoissa..."

Seuraavassa osassa nähdään, mihin Justus ja Obelia muuttavat.